Mikä minua vaivaa??

1990-luvun loppupuolella aloin enenevissä määrin kärsiä jäytävästä päänsärystä, johon heräsin usein aamuyöstä. Heräämisen jälkeen en enää pystynyt nukkumaan. Tulehduskipulääkkeet eivät aina tehonneet, ja lääkäri määräsikin minulle migreenilääkettä nenäsuihkeen muodossa.

En kuitenkaan pystynyt käyttämään nenäsuihketta pitkään, sillä se aiheutti minulle huonon olon, sykkeen nousua sekä painetta päähän ja rintakehään. Lääkäri kertoi myöhemmin, että migreenilääke sisälsi efedriiniä, joka saattoi aiheuttaa nämä epämiellyttävät oireet. Lopetin lääkkeen käytön.

Aloin noihin aikoihin tuntea myös muljahtelua rinnassani sekä ajoittain lievää vihlovaa kipua kaulallani ja olkapäässäni. Vihlomisen yhteydessä tunsin toisinaan pistelevää kihelmöintiä vasemmalla puolella poskessani ja leuassani. Olin tavallista väsyneempi, mutta laitoin kaiken unenpuutteen ja työni piikkiin.

Pikkuhiljaa minulle alkoi ilmaantua myös outoja hermo-, lihas- ja nivelkipuja, jotka tuntuivat välillä luissa asti. Kipukohta äityi aina kosketusaraksi– jopa vaate ihoa vasten tuntui epämiellyttävältä.

Aloin saada omituisia kohtauksia, joissa koko kehoni meni hetkessä maitohapoille ilman ennakkovaroitusta. Kohtausta seurasi voimakas vapina, sydämen sykkeen kiihtyminen, hengästyminen, paineen ja kivun tunne päässä sekä tuskanhiki. Yleensä kasvoiltani katosi väri, ja muutuin hetkessä keltaisenharmaaksi. Kutsunkin sitä "kalman väriksi".

Kohtaus kesti tuolloin muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin. Kun se alkoi hellittää, tuntui kuin olisin juuri juossut maratonin – väsymys oli musertava. Kuuma aalto alkoi silloin vyöryä alhaalta ylös, kuin veri olisi palannut takaisin päähäni. Usein kohtauksen jälkeen olo oli epätodellinen.

Aloin kärsiä myös päivittäisestä vapinasta, joka näkyi selvimmin käsissäni. Lääkärit selittivät sen essentiaaliseksi vapinaksi, joka voi olla synnynnäistä, joka saattoi johtua siitä, että olin keskosena syntynyt.

Tällöin lääkärikäynneilläni alettiin kiinnittää enemmän huomiota verenpaineeseeni, joka oli ollut mittauksissa yllättävän korkealla. Jouduin sydämen rasitustestiin, jossa iskemiaa ei todettu, mutta verenpaine ja syke olivat niin korkealla, että koe jouduttiin keskeyttämään. Tajuntani oli mennä pelkästä rasituksesta, ja kehoni meni maitohapoille.

Minulle alettiin etsiä sopivaa verenpainelääkitystä. Kun sellainen vihdoin löytyi, aloin käyttää sitä säännöllisesti. Päänsärkyni helpottivat jonkin verran, mutta muut oireet jatkuivat. Ajan saatossa aloin kokea uusia, täysin omituisia tuntemuksia, joihin lääkärit eivät löytäneet syytä – muuta kuin sen, että ne olivat "korvien välistä", tai että minulla saattoi olla tahaton verenkiertohäiriö ja asia jätettiin siihen.

Minulla oli kausia, jolloin tuntui kuin ihoni alla kuhisi muurahaisia. Koko kehoni kihelmöi ja kutitti. Raavin itseni usein verille asti. Muistan aina sen uskomattoman väsymyksen, joka vaivasi minua päivittäin. Jos yöt eivät kuluneet kivuissa ja säryissä, ne menivät raapimiseen – ja aamulla heräsin valmiiksi rättiväsyneenä veristen lakanoiden välistä.

Lisäksi aloin olla jatkuvasti jonkinlaisessa tulehduskierteessä. Kehossa oli lämpöä, mutta kuume ei noussut. Jatkuvat lihaskivut vaivasivat. Tätä helvetillistä väsymystä säestivät kiukku ja "ketutus", jotka alkoivat saada minusta otteen. Oli taas uusi syy varata aika lääkäriin...

Sairauskierre alkoi – eikä ottanut loppuakseen.

Oli jo 2000-luvun alkupuoli, ja siitä alkoikin melkoinen sairastelu- ja toipilasjakso. Siihen sisältyi selkäleikkaus, kohdunpoisto, helikobakteerin häätö, munasarjakystien poistot, laparoskopia, tutkimuksia, tutkimuksia, kokeita ja taas kokeita – sekä raju vestibulaarineuroniittikohtaus. Ja tietenkin ne omituiset kohtaukset, joita aloin kutsua niiden muuttuessa voimakkaammiksi nimellä kuolonhorkka.

Olin jokseenkin toipunut vestibulaarineuroniitista, joka vei minut muutamaksi päiväksi sairaalaan tammikuun lopussa 2004. Heti perään, helmikuun alussa, aloitin uuden lounasravintola-, catering- ja juhlapalveluyrityksen. 

Yritin mahdollisuuksien mukaan piilotella tai kestää kohtaukset, kun ne ilmaantuivat arjessa – riippuen, kuinka voimakkaina ne tulivat. Opin myös välttelemään tilanteita, joissa joutuisin olemaan muiden kanssa, jotta kukaan ei huomaisi oireitani tai vahingossa laukaise niitä.

Hoidin tuolloin perhettä, kotia ja yritystäni ja kaikista arkiaskareista niin kotona kuin pihatöistä vastasin tuolloin yksin. Töitä riitti. Yrittäjänä työpäivät venyivät pitkiksi, eikä vapaa-ajan ongelmia ollut. Sairastelin, sain näitä kutsumiani "kuolonhorkka"-kohtauksia ja olin melko kovilla.

Henkilökohtainen elämäni oli muutenkin paineen alla, kunnes muutimme vuonna 2009 Perniön Teijolta (nykyinen Salo) Loviisan Pernajaan. Uudessa kodissa oli omat haasteensa – ostettaessa se oli vielä "vaiheessa", ja rakennustyöt, pihan muokkaus sekä remontit ja korjaukset vaativat aikaa ja voimia. Osallistuin itse kaikkiin töihin. Muutos lisäsi stressiä, sairastelua ja kohtauksia.

Erosin tammikuussa 2011. Moni taakka ja huoli kaatui silloin kokonaan päälleni. Ero merkitsi minulle myös taloudellista konkurssia, ja tein kaikkeni pitääkseni "hommat hanskassa". Jaksamiseni – niin fyysinen kuin psyykkinen – oli jo äärirajoilla.

Uudet haasteet

Marraskuussa 2012 sain rakennettua vajaa 40-neliöisen, kaksiosaisen kotakompleksin asiakastiloiksi kotini yhteyteen ystävällisten ystävieni avun kanssa ja aloitin matkailu- ja kotimajoitustoiminnan sekä catering- ja ohjelmapalveluiden tarjoamisen. Aika oli tuolloin jo valmiiksi haastavaa, erityisesti päivittäisen jaksamisen osalta. Oli laitettava velkainen talo tuottamaan, jolla pystyisin kuolettamaan pakolliset kulut ja velat.

Rakennusvaiheessa, ennen kotini loppukatselmusta, minun oli vielä tehtävä viimeistelytyöt. Oikea olkapääni, joka oli reistaillut jo pitkään, naksahti kesken terassin katon maalaamisen. Jänteet katkesivat, ja sain kiireellisesti lähetteen olkapääleikkaukseen. Samoihin aikoihin, kun olin jonossa olkaleikkaukseen, vaivasi minua myös voimakas iskias, joka oli jo sietämätön.

Välilevyn pullistuma piti leikata myös kiireellisesti, joten päädyin melko akuutisti selkäleikkaukseen. Minulta oli aiemmin leikattu välilevy jo vuonna 2002, jolloin halvaantumisvaara oli jo lähellä. Olkapää leikattiinkin muutamaa kuukautta selkäleikkauksen jälkeen. Seuraavana vuonna olkapäähän tehtiin korjausleikkaus, ja vuonna 2018 leikattiin myös vasen olkapääni. 

Vuotta aiemmin jouduin sairaalaan uusiutuneen vestibulaarineuroniitin vuoksi. Minulla todettiin myös tyypin 2 diabetes, johon sain lääkityksen. Yritykseni teetti paljon työtä, jota tein enimmäkseen yksin. Yöunet jäivät taas mitättömiksi – joskus en nukkunut lainkaan. Kohtaukset ravistelivat minua voimakkaina lähes päivittäin, joskus useamman kerran päivässä. Ajattelin itsekseni: "Mitähän vielä?" ja "näenköhän enää seuraavaa päivää?"

Paljon tapahtui lyhyessä ajassa. Aloin pohtia sairauksieni syy-seuraussuhteita, vaikka saatoin olla johtopäätöksissäni väärässä. Valitin lääkäreille näistä mystisistä kohtauksista, jotka alkoivat esiintyä yhä useammin ja voimakkaampina – niin voimakkaina, että luulin hengen lähtevän. Jouduin taas uusiin tutkimuksiin.

Verikokeissa alettiin kiinnittää enemmän huomiota korkeisiin maksa-arvoihin. Koska en juurikaan käytä alkoholia, arveltiin kipulääkkeiden olevan syy arvojen kohoamiseen. Jäin miettimään: mahtoivatko juuri nuo kohonneet maksa-arvot aiheuttaa minulle jo 2000-luvun alkupuolella voimakkaan kutinan?

Omia johtopäätöksiä...

Eräs lääkäri totesi ohimennen, että outojen kohtausteni takana saattaisi olla esimerkiksi verenkiertohäiriö, hetkellinen liiallinen kortisolituotanto tai vain korkea verenpaine. Usein arveltiin myös, että kyseessä voisivat olla alkavat vaihdevuodet.

"Mitä?! Minullako vaihdevuodet olisivat alkaneet jo lähes 30 vuotta sitten – ollessani vähän päälle kolmekymppinen? Sekö selittäisi kohtaukset?"

Tähän se sitten jäi. Yritin hakea oireilleni vastauksia netistä, koska lääkäreiltä en niitä saanut, vaikka vuosia kului. Internetin sairausluokitusten viidakko oli vähintäänkin surullisen kirjavaa ja olisin voinut tehdä itselleni mitä ihmeellisimpiä diagnooseja oireideni perusteella. Luovutin.

Aloin kuitenkin huomata yhteyksiä: esimerkiksi välilevypullistuman aikaan kohtaukseni olivat erityisen voimakkaita. Nyt kohtauksiin oli tullut mukaan puristava, kivulias "vanne" rintakehän ympärille sekä äkillinen, järkyttävä päänsärky. Pahoinvointi oli voimakasta ja oksentelin voimakkaasti. Kohtauksen aikana vapina ravisteli koko kehoa. Vaikka olo oli sietämätön, mittasin verenpaineeni silti. 

Joulukuun 2022 loppupuolella sain taas rajun kohtauksen. Mittasin verenpaineeksi 299/190 ja sykkeeksi 179. Äkillinen jyskyttävä päänsärky oli kirjaimellisesti räjäyttää pääni. Vastaavaa päänsärkyä en ollut koskaan aiemmin tuntenut. Tuollaisissa paineissa sydän ja verisuonet olivat kovilla.

Koska kehossani oli krooninen tulehdustila, oletin, että se ilmoitti tulevista sairauksista ja tulehduksista juuri näillä kohtauksilla. Kohtaukset olivat aina pahimmillaan tulehdusten yhteydessä – näin ajattelin. Uumoilin, että taustalla olisi stressihormoni, adrenaliini ja noradrenaliini, joka saattoi aiheuttaa oireeni. Ennen diagnoosia yritin kuitenkin vain arvailla, järkeillä ja selittää kohtauksia itselleni.

Tunsin kipua selässä, enemmän oikealla puolella, mutta säteilyä oli myös vasemmalle. Viimeisten 3–4 vuoden aikana aloin kokea ajoittain myös hajuhallusinaatioita. Haistoin vahvasti kitkerän savun tai tupakan hajun, vaikka ketään ei ollut läsnä. Itse en polta, joten haju ei tullut minusta. Järkyttävät krampit jaloissani, jotka kohosivat nivusiin asti koettelivat minua myös öisin rajuilla kivuilla. Luulin usein, että kyseessä saattoi olla veritulppa.  Miten kaikki sitten lopulta selvisi – ja miksi siihen meni lähes 30 vuotta?

Onni onnettomuudessa...

Minua hoidettiin marras–joulukuussa 2022 muun muassa suolistovaivojen vuoksi, joiden takia käyn tähystyskontrolleissa kahden vuoden välein. Samalla hoidettiin myös nivelkipuja, kohonnutta verenpainetta ja korkeita maksa-arvoja. Söin tuolloin kahta verenpainelääkettä, beetasalpaajaa ja kolmea diabeteslääkettä päivittäin. Tähän ikään nähden se tuntui paljolta. Olin päivittäin jo melkoisessa aivosumussa unenpuutteen vuoksi ja elin jokaista päivääni suorittaen töitä ja askareitani, kuin "100 lasissa." 

Onneksi lääkäriksi oli vaihtunut minulle uusi henkilö, joka kuunteli vihdoin tuntui ottavan oireeni vakavasti ja hän kuunteli minua tarkkaavaisesti. Kerroin myös omituisista kohtauksistani, jotka toivat voimakkuuksiltaan minulle jo kuolemanpelon. Lääkäri epäili niiden johtuvan korkeasta verenpaineesta ja kehotti ottamaan lisää beetasalpaajaa, jos kohtaus uusiutuisi. Kohtaus tuli, mutta beetasalpaaja ei auttanut.

Sain lähetteen ylävatsan ultraääneen Porvooseen joulukuussa 2022. Tarkoituksena oli tutkia maksaa, jonka korkeita arvoja lääkärini epäili korkean verenpaineeni ja voimakkaiden kohtausten syyksi. Samalla käynnillä kuvattiin myös  haimaa, sappirakkoa ja munuaisia. Kuvauksen aikana lääkäri alkoi esittää kysymyksiä – ja vastasin jokaiseen kyllä. Minulle tuli tunne, että nyt kenties löytyi jotakin. Tämä lääkäri tiesi, mitä etsi.

Ultraäänikuvassa oikeasta munuaisestani löytyi kookas kasvain. Siitä alkoi laaja verikoe-, testi- ja kuvantamiskierre, mukaan lukien TT-kuvaus, jotka kaikki vahvistivat diagnoosin: feokromosytooma (engl. pheochromocytoma).

"Feokromosytooma voi olla salakavala tauti

LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM

2013;129(22):2375-8

Johanna Paronen, Mika Väisänen ja Helena Leijon

TAPAUSSELOSTUS1 

Feokromosytooma on lisämunuaisen ytimestä lähtöisin oleva kromaffiinisolukon kasvain, joka erittää adrenaliinia ja noradrenaliinia. Se on harvinainen, ja koska se saattaa oireiltaan muistuttaa erehdyttävästi muita sairauksia, diagnoosi saattaa viivästyä. Kohtaukselliset oireet ovat feokromosytoomalle ominaisia. Feokromosytooma on useimmiten parannettavissa leikkauksella, mutta hoitamattomana se voi johtaa potilaan äkilliseen kuolemaan tai ehtiä levitä, jos kyseessä on pahanlaatuisesti käyttäytyvä kasvain. Ennen leikkausta aloitetaan alfasalpaus. Koska feokromosytoomaleikkauksiin liittyy esihoidettuinakin kuolleisuutta, leikkaukset on syytä keskittää endokriiniseen kirurgiaan erikoistuneisiin yksiköihin." *Lainaus päättyy

"Jos sinulla tai tuntemallasi henkilöllä on feokromosytooma oireita, hakeudu välittömästi lääkärin/sairaalan hoitoon.

Yleisimpiä oireita ovat :

Äkilliset, toistuvat korkean verenpaineen hyökkäykset, jotka aiheuttavat:

• sydämentykytyksiä/voimakas syke
• hikoilu/tuskanhiki
• päänsärky
• vapina
• puristava rintakipu

• Pahoinvointi
• heikkous
• Vatsakipu
• kalpea iho
• hengitysvaikeudet
• paineen tunne kehossa tai tunne, että keho menee voimakkaasti maitohapoille

Feokromosytoomaa ei voi estää. Geneettisiä testejä voidaan kuitenkin tehdä henkilöillä, joilla on sukuhistoriaa pahanlaatuisten kasvainten havaitsemiseksi varhaisessa vaiheessa ja etäpesäkkeiden ehkäisemiseksi.

Komplikaatioita

Komplikaatiot johtuvat korkeasta verenpaineesta

• Akuutti hypertensiivinen kriisi
• Sydän- ja verisuonitauti
• Munuaisten vajaatoiminta
• Akuutti hengitysvaikeus
• Silmän hermovauriot" *Lainaus päättyy.

"Feokromosytooma (lisämunuaisen ydinosan kasvain)

Lääkärikirja Duodecim23.7.2022Sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki

• Feokromosytooman oireet
• Feokromosytooman toteaminen
• Feokromosytooman hoito
• Feokromosytooman ehkäisy
• Kirjallisuutta

Feokromosytooma on harvinainen lisämunuaisen sairaus. Lisämunuainen on munuaisten yläpuolella sijaitseva hormoneja tuottava parillinen rauhanen (ks. kuva ). Lisämunuaisen ydinosa tuottaa adrenaliinia ja noradrenaliinia, jotka ovat elimistön stressihormoneja. Ydinosan soluista alkunsa saanut kasvain on nimeltään feokromosytooma.

Lisämunuainen. Lisämunuainen on hormoneja tuotava rauhanen, joka painaa 4-5 grammaa. Niitä kaksi, ja ne sijaitsevat munuaisten yläpuolella. Lisämunuaisessa on ydin ja kuorikerros. Ydin tuottaa stressihormoneja, adrenaliinia ja noradrenaliinia. Kuorikerros tuottaa kortisolia ja suolahormonia. (ks. Lisämunuaisen sairauksia)

Kreikan kielestä johdettu hankala sana kuvaa kasvaimen solujen värjäytymisominaisuutta, suomennettuna "ruskeaksi värjäytyvä solukasauma". Kasvain tuottaa suuria määriä adrenaliinia ja noradrenaliinia, joiden vaikutuksesta feokromosytoomassa tavatut oireet syntyvät. Kasvain on lähes aina siinä mielessä hyvänlaatuinen, että se ei ole syöpää eikä siis leviä hallitsemattomasti. Joskus feokromosytooma voi käyttäytyä kuin syöpä eli lähettää etäpesäkkeitä.

Feokromosytooma on harvinainen, Suomessa uusia tapauksia todetaan kymmenkunta vuodessa. Useimmat potilaat ovat 30-40-vuotiaita. Osalla feokromosytoomaan sairastuvilla on perinnöllistä taipumusta kasvaimeen.

Feokromosytooman oireet

Feokromosytooman tyypilliset oireet ovat kohtauksittain esiintyvät päänsärky, hikoilu ja sydämentykytys. Usein mukana on puristava tunne rinnassa. Kohtauksen aikana verenpaine on voimakkaasti koholla. Kohtauksia esiintyy yleensä toistuvasti päivien tai viikkojen välein. Ne ilmaantuvat ilman näkyvää syytä tai liittyneenä vatsan elinten likistykseen esimerkiksi voimakkaasti kumartuessa, jolloin kasvaimesta puristuu runsaasti adrenaliinia ja noradrenaliinia vereen.

Aina feokromosytooman oireet eivät ole näin selviä. Verenpaine voi olla koholla ilman kohtauksellisia oireita. Joskus kasvain on kokonaan oireeton ja löytyy sattumalta muiden syiden vuoksi tehdyissä kuvauksissa.

Feokromosytooman toteaminen

Kun epäily taudista viriää, se voidaan todeta tutkimalla virtsanäytettä. Feokromosytoomassa virtsasta löytyy runsaasti adrenaliinin ja noradrenaliinin aineenvaihduntatuotteita. Kasvaimen sijainti paikallistetaan tietokonekerros- tai magneettikuvauksella.

Feokromosytooman hoito

Feokromosytooman hoitona on kasvaimen poisto leikkauksella. Sitä ennen verenpaine hoidetaan normaaliksi muutaman viikon lääkehoidolla. Leikkaukset tehdään yliopistollisissa keskussairaaloissa. Leikkaus yleensä parantaa taudin kokonaan, ja potilas vapautuu hankalista oireistaan.

Joskus harvoin feokromosytooma on pahanlaatuinen eli käyttäytyy syöpäkasvaimen tavoin. Silloin tarvitaan monimutkaisempaa hoitoa, ja täydellinen paraneminen ei aina onnistu.

Feokromosytooman ehkäisy

Feokromosytooman syitä ei tiedetä, minkä vuoksi ei myöskään siihen tunneta ehkäisyä.

Joskus feokromosytooma liittyy perinnöllisiin syöpäsairauksiin, ns. MEN-oireyhtymiin, jolloin sukulaisia tutkimalla sairaus voidaan todeta alkuvaiheessa." *Lainaus päättyy.

Jännityksellä, mutta toiveikkain mielin tulevaan.

Vaikka Feokromosytooman "tautiluokitus" ei aina lupaa parasta lopputulosta leikkauksen jälkeen, johtuen juurikin siitä, että vasta leikkauksessa päästään varmuudella näkemään, onko kasvain hyvän vai pahanlaatuinen tai onko kasvain mahdollisesti kiinni maksassa tai muussa kudoksessa, jota ei kuvantamisessa välttämättä näy, asettaa nämä seikat omat haasteet. Olen kuitenkin huojentunut, että niin viheliäinen, kuin tämä sairauteni on ja mitä se on saanut aikaiseksi, on se todennettu ja löydetty. Olin vihdoin saanut kasvot tälle mokomalle. 

Kyseessä ei ole mikään tyypillinen "kansantauti", vaan harvinaisempi sairaus, jota on vaikea pelkkien oirein perusteella diagnosoida. Mutta niin kuin totesin, olen helpottunut, että syy vuosia kestäneisiin oireisiin on löydetty. Koska kohtaukseni alkoivat olemaan jo hengenvaarallisen voimakkaita, voi vain kuvitella, milloin se olisi koitunut kohtalokseni. Nyt ovat minua hoitaneet lääkärit ja hoitajat kauhistelleet jo pelkästään verenpaine lukemiani ja voimakkaita oireitani kohtausten aikana ja sanoneet, että olen ollut kuoleman kanssa kasvotusten jo liiankin monta kertaa.

Edessä Leikkaus...

Nyt olen Alfa-salpaus kuurilla, jolla pyritään minimoimaan leikkauksen aikana mahdolliset komplikaatiot verenpaineen äkillisen nousun takia. Haasteita on ollut jonkin verran tämän lääkkeen kanssa, sillä sivuoireet ovat ikäviä. Olen joutunut jättämään kaikki muut verenpainelääkkeeni juurikin tämän Alfa-salpaajan vuoksi...

Viikon verran vielä, tästä päivästä lähtien, "kärvistelen" ja kun vihdoin leikkauspöydällä vetelen hirsiä, toivon että minua leikkaavat ammattilaiset onnistuisivat operaatiossa ilman komplikaatioita ja toipuisin nopeasti. Minulta loppuivat toistaiseksi kiireet ja nyt koitan keskittyä itseeni ja hyvinvointiini. Elän hetkessä ja taputan itseäni olalle, että olen ollut sitkeä näiden oireitteni kanssa, tietäen, että toivoa on aina...

Leikkaustiimiin kuuluva kirurgi otti minuun yhteyttä ja kävimme läpi asioita, joita mahdollisesti joudutaan käymään läpi operaation aikana, myös mahdolliset komplikaatiot. Tämä leikkaus on riski, siinä missä muutkin anestesiassa suoritettavat leikkaukset, mutta juurikin feokromosytooma itsessään tekee leikkauksesta suuren riskin. Leikkausen jälkeen yksi hyödyistä saattaisi olla se, että minulta jäisi yksi verenpaine lääke koknaan pois. Se olisikin hienoa, jos se toteutuisi. Eniten kuitenkin toivon, että pääsisin vihdoin näistä oireistani lopullisesti vapaaksi. Miltähän tuntuu, kun saisi elää suht kivutonta, kohtauksetonta ja vaikkapa suhteellisen tervettä elämää?..

Palaan tänne bloginurkkaukseeni uudestaan, kun olen selvinnyt tulevasta koetuksesta ja toipunut siihen malliin, että voin taas istua ja näpytellä koneen äärellä ja kertoa "kuulumiset" :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

-Roya-